5.1 Johdanto

Koska mielenterveyden ongelmat, runsas päihteiden käyttö ja traumat ovat yleisiä asunnottomuutta kokeneiden keskuudessa, tässä luvussa tarkastellaan mikä merkitys näistä toipumisella on asunnottomuutta kokevalle ihmiselle ja asunnottomuustyössä.

Mielenterveystyössä toipuminen nähdään prosessina, jossa pyritään saamaan takaisin tyydyttävä elämä myös mielenterveyden haasteista huolimatta. Kirjallisuuden perusteella toipumiseen liittyy monenlaisia elementtejä, kuten ihmiskeskeiset arvot, toivo, toimijuus, itsemääräämisoikeus, merkityksellisyys, tietoisuus ja potentiaalisuus.

Koska tämän päivän asunnottomuustyössä mennään kohti lähestymistapoja, jotka tukevat ihmisen valinnanvapautta, voimaantumista ja toipumista: olisi toipumiseen perustuvalla mielenterveystyöllä annettavaa myös asunnottomuustyöhön.

5.2 Tavoitteet

Tässä luvussa:

Tutustutaan mielenterveysongelmien ja asunnottomuuden väliseen yhteyteen.
Perehdytään toipumisorientaation lähtökohtiin ja periaatteisiin.
Tutustutaan toipumisen kulmakiviinCHIME-mallin mukaisesti: Connectedness, Hope, Identity, Meaning ja Empowerment.
Lisätään ymmärrystä lääketieteellisen mallin ja toipumisorientaation välisestä suhteesta.
Opitaan soveltamaan toipumisorientaatiota asunnottomien hoidossa.

5.3 Mielenterveys ja toipuminen

Mielenterveysongelmien ja asunnottomuuden yhteys

Asunnottomuutta kokeneilla ihmisillä ja muutenkin haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten mielenterveysongelmat ovat yleisempiä kuin väestöllä yleensä. Crisis UK:n mukaan yleisten mielenterveyshäiriöiden esiintyvyys on yli kaksi kertaa suurempi henkilöillä, jotka ovat joutuneet sosiaalisesti syrjään, ja psykoosien on todettu olevan 4-15 kertaa yleisempiä asunnottomuutta kokeneiden ihmisten keskuudessa. Heillä on lähes viisinkertainen riski kuolla verrattuna samanikäiseen väestöön. Englannin asunnottomien palveluista hiljattain tehdyssä tutkimuksessa (2019) korostettiin, kuinka yli kaksi kolmasosaa asunnottomien palveluiden asiakkaista kärsii mielenterveysongelmista, joista monet ovat diagnosoimattomia.

Monissa tapauksissa mielenterveysongelmilla on ollut merkittävä rooli asunnon menettäneiden elämäntarinoissa. Kun otetaan huomioon asunnottomuuden stressaava tila, hyvä mielenterveys on tärkeä tekijä, jotta ihminen saa itselleen sopivan asunnon ja onnistuu siinä asumaan. Kun näin käy, helpottuvat heidän mielenterveysongelmansa pitkällä aikavälillä.

Naiset näyttävät olevan miehiä alttiimpia kokemaan joitakin sekä mielenterveysongelmille että asunnottomuudelle altistavia riskitekijöitä, kuten lapsena koettua fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Mielenterveysongelmat, kuten itsensä tahallinen vahingoittaminen ja itsemurha-ajatukset, näyttävät olevan yleisempiä asunnottomilla naisilla. Myös syrjäytyneillä etnisillä vähemmistöryhmillä, pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla on enemmän mielenterveysongelmia kuin muilla asunnottomilla yleensä.

Tarkastelemme kolmea asunnottomuusriskin taustalla olevaa päätekijää: köyhyyttä, syrjäytymistä ja henkilökohtaista haavoittuvuutta. Syrjäytyneillä ihmisillä on heikommat mahdollisuudet työllistyä, mikä merkitsee vähäisempää taloudellista valtaa. Mielenterveyden ongelmat kaventavat sosiaalista verkostoa, johon asunnottomuutta kokevat voivat tukeutua, ja vähentävät heidän resurssejaan, jotka mahdollistavat selviytymisen vaikeassa elämäntilanteessa. Psyykkiset sairaudet vaikuttavat myös ihmisen arvostelukykyyn heikentävästi, mikä vaikeuttaa kykyä ajatella selkeästi ja kohdata vastoinkäymisiä.

Mielenterveysongelmien ja asunnottomuuden välinen monimutkainen suhde voi johtaa useiden kielteisten tunnetilojen, kuten pelon, ahdistuksen ja masennuksen pahenemiseen, mikä lisää riskiä päihteiden käyttöön ja riippuvuussairauteen sairastumiseen.

Mielenterveysongelmista kärsivillä ihmisillä on taipumus olla asunnottomina pidempään ja menettää vähitellen yhteyksiä perheeseen ja ystäviin. Asianmukaisen tuen ja palveluiden rooli on entistäkin tärkeämpi, kun otetaan huomioon vakavista mielenterveysongelmista kärsivät asunnottomat ihmiset, joilla myös kokemuksia laitoksista, kuten sairaaloista ja vankiloista.

Toipumisorientaatio

Mielenterveysongelmien käsittely on vaikeaa, koska niiden kehittymiseen liittyy paljon yksilöllisiä muuttujia. Viime vuosikymmenen aikana toipumisorientaatio on osoittautunut tehokkaaksi, koska siinä on holistinen näkökulma. Toipumisorientaatio perustuu kahteen yksinkertaiseen lähtökohtaan:

Mielenterveysongelmasta on mahdollista toipua.
Tehokkain toipuminen lähtee ihmisestä itsestään.

Orientaatiossa tarkastellaan ihmisen elämää kokonaisvaltaisesti. Toipuminen mielenterveyshäiriöistä ja/tai päihderiippuvuudesta on «muutosprosessi, jonka avulla yksilöt parantavat terveyttään ja hyvinvointiaan, elävät itseohjautuvaa elämää ja pyrkivät saavuttamaan täyden potentiaalinsa». (Lyon S., 2020)

Toipumisen tukipilareitna pidetään neljää ulottuvuutta:

Terveys: Jotta ihmiset voivat elää mielenterveysongelmien kanssa ja toipua niistä, heidän on tehtävä valintoja, jotka tukevat sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointiaan.
Koti: Ihmiset tarvitsevat turvallisen ja vakaan asuinpaikan.
Tarkoitus: Mielekkäät päivittäiset rutiinit, kuten koulu, työ, perhe ja osallistuminen yhteisöön, ovat tärkeitä toipumisprosessin aikana ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Yhteisö: Toipumista tukevat sosiaaliset suhteet tarjoavat ihmisille rakkautta, emotionaalista yhteyttä ja kunnioitusta, joita he tarvitsevat selviytyäkseen ja pärjätäkseen.

Toipumisorientaatiossa yksilön sosiaalista elämää pidetään ratkaisevana mielenterveyshäiriöiden ja päihderiippuvuuden kielteisten vaikutusten vähentämisessä. Tuki- ja hoivasuhteet parantavat kykyä käsitellä sairauden oireita ja helpottavat toipumista. Vaikka tässä prosessissa terveydenhuollon ammattilaiset, kuten psykologit, psykiatrit ja lääkärit, voivat tarjota tukea tiettyyn pisteeseen asti, heidän interventiollaan voi olla suurta hyötyä asunnottoman henkilön elämässä tapahtuvalle muutokselle. Myös vertaisryhmillä ja yhteisöillä on tärkeä rooli mielenterveyshäiriöistä toipumisessa, sillä näissä ihminen voi jakaa kokemuksensa muiden samanlaisia asioita läpikäyvien ihmisten kanssa.

Asumisen merkitystä mielenterveysongelmista toipumisessa ei tule unohtaa. Sopiva asunto antaa ihmiselle mahdollisuuden tuntea olonsa turvalliseksi, mikä vähentää huomattavasti stressiä ja muita riskitekijöitä, jotka voivat johtaa mielenterveysongelmien puhkeamiseen tai pahentaa jo olemassa olevia ongelmia. Oma henkilökohtainen tila lisää ihmisen pysyvyydestä ja lisää motivaatiota pitää oman tilan kuten kodin hyvässä kunnossa.

Toipuminen:

syntyy toivosta
on ihmislähtöistä
tapahtuu monenlaisten polkujen kautta
on kokonaisvaltaista
sitä tukevat vertaiset
saa voimansa ihmissuhteista ja sosiaalisista verkostoista
on kulttuurisidonnaista
on traumojen käsittelyä
sisältää yksilön, perheen ja yhteisön sekä vahvuudet ja vastuun
perustuu kunnioitukseen

(Substance Abuse and Mental Health Services Administration, SAMHSA, 2012)

Yksi toipumisorientaation suurimmista vahvuuksista on, että siinä keskitytään yksilöiden vahvuuksiin ja kykyihin eikä niinkään heidän puutteisiinsa. Se lisää luottamusta ihmiseen ja antaa hänelle mahdollisuuden päästä kiinni elämäänsä ja tulla toipumisen päätoimijaksi.

Yksilön rajojen tunnistaminen ja hyväksyminen on osa toipumisprosessia, ja tunnistamalla heikkoutensa ihmisen on helpompi sitoutua tukeen, jota hän tarvitsee mielenterveytensä parantamiseksi. Tällainen tietoisuus auttaa heitä omaksumaan muuttuviakin toimenpiteitä, jotta he voivat hyväksyä oman tilanteensa ja oppia elämään sen kanssa joka päivästä elämäänsä. Hyväksyminen johtaa voimaantumiseen, valinnanvapauteen, itsemääräämisoikeuteen ja yhteisöihin kiinnittymiseen, mikä parantaa ihmisten kykyä kohdentaa voimavaroja haasteiden kanssa elämiseen ja lisää näin heidän mahdollisuuksiaan onnistua.

Toipumisen kulmakivet: CHIME

CHIME on lyhenne sanoista: Connectedness, Hope & optimism, Identity, Meaning & purpose and Empowerment.

● Liittyminen muihin ihmisiin

Merkitykselliset ja vastavuoroiset myönteiset ihmissuhteet lisäävät ratkaisevasti motivaatiota ja luottamusta toipumisen mahdollisuuteen. Perhe ja ystävät voivat auttaa toipujaa uskomaan kykyynsä muuttua ja motivoitua muutokseen. Myös oman kokemuksen jakaminen yhteisön muiden jäsenten kanssa, jotka kohtaavat samanlaisia haasteita (esimerkiksi päihderiippuvuus), tuo ihmisiä yhteen ja motivoi heitä vertaisuuden kautta. Yhteisölliset toipumiseen tähtäävät ryhmät (kuten AA ja NA) voivat myös olla tärkeässä asemassa, sillä ne tarjoavat tuomitsemattoman tilan, jossa voi jakaa toipumisprosessiin liittyviä tunteita ja kokemuksia. Toipumisen edetessä näiden ryhmien vanhemmat jäsenet voivat toimia roolimalleina, antaa opastusta ja edustaa toivottua toipumista matkalla, jonka muut jäsenet käyvät läpi. Yksisuuntaiset auttamissuhteet voivat johtaa «hyväntekeväisyyteen», joka pahimmillaan on haitallista toipumisprosessille. Terveet, vastavuoroiset ja tasapainoiset tukisuhteet ovat olennaisen tärkeitä myönteisen toipumista tukevan ympäristön luomisessa.

Toivo

Toivo on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa ihmisen motivaatioon lähteä toipumisen tielle. Toivo on muutakin kuin optimismia; se on uskoa siihen, että ihminen pystyy selviytymään takaiskuista ja pääsemään epävarmuudesta yli saavuttaakseen lopullisen tavoitteensa. Toivo voi syntyä vähitellen toipumisen aikana tai tietyn käännekohdan seurauksena. Siihen sisältyy usko omiin kykyihin sietää epäonnistumisia, riskejä ja uusia loukkaantumisia.

Identiteetti

Toinen tärkeä tekijä toipumisessa on itsetunnon palauttaminen, joka on saattanut kadota ihmisen elämän mennessä sen syrjäpoluille. Yksi tapa palauttaa itsetunto on «positive withdrawal»; tutkimuksissa se määritellään sosiaalisen osallistumisen ja julkisen tilan välisenä säätelynä, joka tarkoittaa, että ihminen tulee osaksi muita kohti vain silloin, kun se tuntuu turvalliselta ja mielekkäältä. Henkilökohtaista psykologista tilaa vaalimalla on mahdollista kehittää minäkäsitystä, löytää omia kiinnostuksen kohteita, henkisyyttä ja niin edelleen. Tämä prosessi auttaa rakentamaan tunnetta sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta, ja oman tilan tarkoituksenmukainen sääteleminen mahdollistaa kokemukset hyväksyvistä ja vastavuoroisista ihmissuhteista, mutta toisaalta samalla joutuu kohtaamaan laajemmasta sosiaalisesta kontekstista tulevien avointen ja peiteltyjen viestien tulvan. Kun yksilö on valmis muutokseen, käynnistyy suruprosessi, menneisyyden hyväksyminen ja luottamuksen uudelleen rakennettuun identiteettiin. Nämä prosessit voi edellyttävät usein negatiivisten tunteiden, kuten surun, epätoivon ja vihan käsittelyä.

Terveiden selviytymisstrategioiden ja mielekkäiden sisäisten mallien muodostuminen

Toipumista edistävät selviytymisstrategiat ovat keskeinen osa toipumisprosessia. Ymmärrys omista sisäisistä toimintamalleista ja tunne-elämästä, johtaa tarkempaan tietämykseen itsestä. Selviytymisstrategioiden ja ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen johtaa siihen, että henkilöstä tulee oma asiantuntijansa, ja hän voi tunnistaa omat stressipisteet ja mahdolliset strategiat, joita hän voisi käyttää vastoinkäymisten yhteydessä. Omien sisäisen toimintamallien ymmärtäminen lisää mielekkyyttä ja tarkoituksellisuuden, jonka sanotaan olevan tärkeää toipumisprosessin ylläpitämiseksi. Tämä voi johtaa sosiaalisen tai työelämän roolin palautumiseen tai löytymiseen, ja se voi myös tarkoittaa oman elämänkatsomuksen löytämistä tai omaksumista. Postmodernista näkökulmasta tätä voidaan kuvata «narratiivin kehittämiseksi».

Voimaantuminen ja turvallisuudentunteen rakentaminen

Asianmukaisia elinoloja, riittävää taloudellista valtaa, vapautta väkivallasta ja terveydenhuollon saatavuutta on löydetty tärkeiksi keinoiksi, joiden avulla henkilö voi voimaantua pitkässä toipumisprosessissa. Yhdistettynä itsemääräämisoikeuteen voimaantumisen sanotaan olevan perustavanlaatuista toipumisessa, sillä se vähentää stressin ja trauman sosiaalisia ja psykologisia vaikutuksia.

Naiserityisen voimaantumisteorian (Women’s Empowerment Theory) näkökulmasta psyykkisistä sairauksista, päihderiippuvuudesta ja traumoista toipuminen edellyttää, että ihmisiä autetaan ymmärtämään oikeuksiaan, jotta heidän kykynsä tehdä itsenäisiä valintoja lisääntyy. Tämä tarkoittaa luottamuksen kehittämistä itsenäiseen päätöksentekoon ja avun hakemiseen, mikä tarkoittaa tarvittavaa lääkitystä ja aktiivista itsehoitoa. Toinen tärkeä osa voimaantumista on osallisuuden saavuttaminen ja psyykkisiin sairauksiin liittyvän stigman purkaminen. Naisten voimaantumisteorian kannattajien mukaan on tärkeää tunnistaa, jos toipuvan ihmisen käsitys itsestään perustuu stereotypioihin, ja torjua näitä ajattelumalleja. Voimaantuminen edellyttää tämän teorian mukaan minäkuvan ja maailmankuvan muuttamista. Käytännössä voimaantuminen ja turvallisen perustan rakentaminen edellyttävät ihmisten ja palveluntarjoajien vastavuoroisia suhteita, ihmisen omien vahvuuksien, mutta myös trauman ja elämänhistorian tuntemista (Francis East, J., & Roll, S. J. 2015).

Toipumisorientaatio vs lääketieteellinen lähestymistapa

Lääketieteellisen mallin mukaan mielenterveyshäiriöillä on fysiologiset syyt, ja 70-luvun puoliväliin asti monet hoitajat uskoivat, että mielenterveyspotilaat olivat tuomittuja elämään sairautensa kanssa ikuisesti. Tämä uskomus vaikutti erityisesti skitsofreniaa, skitsoaffektiivista häiriötä ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastaviin, ja hoidossa keskityttiin tiukasti lääkkeiden käyttöön.

Toipumisorientaation tunnusomainen periaate on sen sijaan usko siihen, että ihmiset voivat toipua psyykkisestä sairaudesta ja elää täyttä, tyydyttävää elämää: kesti kaksi vuosikymmentä ennen kuin tämä perususkomus sai jalansijaa lääketieteellisessä yhteisössä. Potilailla on ollut tärkeä rooli tämän holistisen näkökulman kehittämisessä, sillä he ovat ilmaisseet halunsa osallistua aktiivisesti omaan hoitoonsa. Potilaat osoittivat kokemustensa kautta, että saamalla asianmukaista tukea he voivat elää aktiivista elämää. Tämä historiallinen muutos toimintamallissa heijastaa toipumisorientaation toista peruspilaria: pysyvin muutos tapahtuu silloin, kun ihminen itse ohjaa sitä.

Vaikka lääketieteellinen ja toipumisorientaatio näyttävät usein olevan ristiriidassa keskenään, tutkijat ehdottavat, että niitä olisi tarkasteltava toisiaan täydentävästi. Lääketieteellisestä lähestymistavasta saatavat fysiologiset tiedot on otettava huomioon, jotta ihmisen lääketieteelliset tarpeet voidaan arvioida paremmin, kun taas jos ihminen itse otetaan hoidon keskiöön, hoito voi olla ihmisläheisempää ja siten tehokkaampaa.

Lääketieteellisen tutkimuksen keräämät empiiriset tiedot ovat olennaisen tärkeitä määriteltäessä asianmukaisia hoitoja, jotka ihminen tarvitsee; tähän on yhdistettävä toipumisorientaation tarjoama henkilökohtainen voimaannuttaminen ja vertaistuki, jotta hän voi paremmin selviytyä sairauksista, mikä johtaa todennäköisimmin toipumiseen.

Toipumisorientaatio asunnottomuustyössä

Toipumisorientaatio muuttaa mielisairauksien, päihderiippuvuuden ja traumaattisten stressihäiriöiden hoitoa. Tällaista lähestymistapaa ei kuitenkaan ole vielä integroitu hyvin asunnottomien palveluihin.

Suomen ulkopuolella asunnottomien palveluissa noudatetaan harvoin toipumisorientaatiota, ja usein ne tarjoavat vain ensisijaisiin tarpeisiin vastaavia hoitopalveluja. Useat toimijat tarjoavat asunnottomien auttamiseksi seuraavia palveluja: asunto, hätämajoitus, ruoka-apua, työllistymisen tuki, sairaanhoito, päihde- ja mielenterveyspalvelut ja sosiaalityö, mutta ne on usein erotettu toisistaan. Ainutlaatuinen haaste on rakentaa yhtenäinen, toipumiseen tähtäävä malli asunnottomuuspalveluiden tarjoajien monialaisen verkoston välille.

Taulukko 1. Palvelujärjestelmän muutoksen ohjaaminen yksilöllisen toipumisen periaatteiden avulla ^{^[1]}

Perinteinen lähestymistapa	Yksilöllinen toipumisorientaatio	Palvelujärjestelmälähtöinen toipuminen
Toipuminen ei ole mahdollista kaikille.	Toipuminen on mahdollista kaikille.	Elpymiseen tähtäävä järjestelmämuutos on mahdollista
Trauman vaikutuksia ihmiseen ei ymmärretä palveluissa, joita asunnottomuutta kokeneet käyttävät.	Trauma ja sen vaikutukset ihmisen elämään tunnistetaan ja ne ovat työskentelyn keskiössä.	Toimintatapoja, käytäntöjä ja ympäristöjä mukautetaan siten, että huomioidaan ihmisten traumatausta.
Ihmisiä luokitellaan helposti: «terve» tai «sairas» tai «kroonisesti asunnoton» sen sijaan, että heidän elämäänsä tarkasteltaisiin dynaamisena prosessina.	Dynaaminen ja holistinen lähestymistapa. Tarkastelee ihmistä hänen elämänsä koko kontekstissa. Toipuminen on prosessi, joka etenee jatkumona, joka ei välttämättä ole lineaarinen.	Dynaaminen ja kokonaisvaltainen. Pitää organisaatiota itsessään orgaanisena. Sopeuttaa toimintatapoja ja käytäntöjä asiakkaiden ja henkilöstön palautteen perusteella.
Palveluntarjoajat ovat toipumisprosessin asiantuntijoita ja tietävät, mikä on parasta asiakkaille. Vaatimusten noudattamista odotetaan. Joskus voi esiintyä väkivaltaa ja pakottamista.	Itsemääräämisoikeutta ja autonomiaa edistetään, ja ihmiset ovat oman toipumisensa asiantuntijoita. Virastot ovat kumppaneita toipumisprosessissa. Voima ja pakottaminen ovat toipumisen vastaisia, heikentävät luottamusta ja yhteyttä ja johtavat uudelleen traumatisoitumiseen.	Henkilöstöä kannustetaan itsemääräämiseen ja itsenäisyyteen, ja heidän asiantuntemustaan arvostetaan. Keskitytään vallan epätasapainon vähentämiseen ja yhteistoiminnallisiin toimintatapoihin. Toimintaperiaatteilla pyritään poistamaan pakkokäytännöt ja vähentämään uudelleen traumatisoitumista työpaikalla.
Diagnostiikkapainotteinen, oirekeskeinen.	Voimavaralähtöinen, ihmisen perustuu kykyihin ja vahvuuksiin.	Virasto keskittyy vahvuuksiin, arvostaa koko henkilöstön kykyjä, taitoja ja asiantuntemusta.
Se ei ole erityisen avoin julkiselle tarkastelulle.	Tietojen jakaminen johtaa valintaan, autonomiaan, suurempaan itsemääräämisoikeuteen, yhteyksiin ja luottamukseen.	Edistää avoimuutta ja vastuuvelvollisuutta kaikilla tasoilla tarjoamalla tietoa avoimesti.
Suhteet perustuvat hierarkioihin ja asemaan perustuvaan auktoriteettiin. Vallan jakaminen on rajallista.	Valta jaetaan. Yhteistyösuhteet perustuvat aitouteen, rehellisyyteen ja vallan epätasapainon tunnustamiseen.	Yhteistyössä. Arvostaa kaikkia organisaation jäseniä viraston hyvinvoinnin edistäjinä. Tunnustaa vallan epätasapainon ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan jakamaan valtaa.

Taulukossa 1 asetetaan vastakkain perinteinen lähestymistapa («toipuminen ei ehkä ole mahdollista kaikille») ja yksilölliset toipumiseen suuntautuneet arvot («toipuminen on mahdollista kaikille») ja esitetään, miten yksilölliset toipumiseen suuntautuneet arvot voivat muuttaa palvelujärjestelmän arvoja, jotta voidaan luoda uusi toipumiseen suuntautuneen hoidon ja järjestelmämuutoksen paradigma («toipumiseen suuntautunut järjestelmämuutos on mahdollinen»). Tämä taulukko on hyödyllinen opas yksilöllisten toipumisarvojen muuntamisessa hoitojärjestelmien muuttamiseksi.

Jotta toipumisorientaatio voitaisiin sisällyttää asunnottomuutta kokevien ihmisten tukijärjestelmiin, yksi hyödyllinen lähtökohta on keskittyä sellaisten suhteiden kehittämiseen, jotka edistävät toipumista, voimaantumista ja toivoa. Mielenterveys- ja päihdeongelmista toipuvat ihmiset pitävät luotettavaa henkilöä, sekä suurimpana tarpeena että toipumisen tärkeimpänä edistäjänä. Myös monet asunnottomuuden taakseen jättäneet ihmiset pitävät onnistumisensa syynä henkilökohtaisia suhteita muihin ihmisiin. Yhteyden toisiin ihmisiin ja yhteisöllisyyteen on asunnottomuutta kokeneiden ihmisten toipumisprosessin ratkaiseva vaihe.

Palvelunkäyttäjien integrointi on yksi konkreettinen strategia toipumisorientaation kehittämiseksi asunnottomien palveluissa. Asunnottomuudesta, mielenterveysongelmista, päihteiden käytöstä ja traumoista kärsivien ihmisten ottaminen mukaan kehitystyöhön on välttämätön askel kohti organisaatiokulttuurin ja palveluiden muuttamista.

Esimerkki onnistuneesta kokeilusta: The Connecticut Experience

Connecticutin osavaltio on ollut edelläkävijä toipumisorientaation käyttöönotossa, ja se aloitti työn vuonna 2000, ennen kuin toipuminen nousi kansallisen asialistan etualalle. Alusta alkaen se oli systeeminen aloite, jonka tavoitteena oli muuttaa hoitojärjestelmä sellaiseksi, että «tunnistetaan jokaisen yksilön voimavarat, vahvuudet sekä terveyden ja osaamisen alueet ja hyödynnetään niitä, jotta voidaan tukea ihmisen toimijuutta ja itsemääräämisoikeutta ja samalla palauttaa mielekäs ja rakentava tunne laajemman yhteisön jäsenyydestä».

Connecticutin aloitteeseen kuului yhteistyö Yalen yliopiston Program for Recovery and Community Health -ohjelman kanssa Recovery Education and Training Institute -ohjelman luomiseksi, jossa koulutettiin palveluntarjoajia muun muassa yksilöllisestä suunnittelusta, vertaistyön merkityksestä ja sen käytännöistä, kulttuurisesta pätevyydestä ja motivoivasta haastattelusta.

On syytä korostaa kahta Connecticutin kokemuksesta saatua oppia:

Ensimmäinen oppi on se, että toipuminen ei viittaa mihinkään tiettyyn palveluun, interventioon tai tukeen, vaan siihen, mitä toipuvat ihmiset itse tekevät edistääkseen omaa toipumistaan. Tämä on tärkeää, koska se korostaa sitä, että on tärkeää ottaa palvelunkäyttäjät mukaan, toimia ihmisen tarpeista ja tehdä yhteistyötä kaikkien sidosryhmien kanssa, jotta voidaan kehittää yhteinen käsitys siitä, millainen toipumiseen suuntautuneen hoitojärjestelmän tulisi olla.

Toinen Connecticutin kokemuksista saatu tärkeä opetus on se, että toipumista ei voida yksinkertaisesti «lisätä» olemassa oleviin palveluihin, vaan sen on oltava yleistavoite ja arvo, joka on integroitu systeemisellä tasolla, jotta voidaan muuttaa ja mukauttaa toimintalinjoja, käytäntöjä, menettelyjä, palveluita ja tukitoimia.

Nämä kokemukset tarjoavat tärkeitä ennakkotapauksia, jotka voivat auttaa toipumisorientaation tuomisessa asunnottomuustyöhön.

Yhteenvetona voidaan todeta, että toipuvan ihmisen voimaannuttaminen on keskeinen kulmakivi prosessissa, jonka on perustuttava vahvuuksiin ja yksilön moninaisiin kykyihin. Toipumisesta voisi tulla yleistavoite ja -arvo, joka muuttaisi ja veisi asunnottomuustyötä eteenpäin. Toipumisorientaation positiivisilla muutoksilla voidaan parantaa miljoonien asunnottomien elämää.

5.4 Lisämateriaalia

Sheperd et al., Making Recovery a Reality, 2008

^[1] Source: Prescott L, Harris L. (2007). Moving Forward, together: Integrating Consumers as Colleagues in Homeless Service Design, Delivery and Evaluation. Rockville, MD: Center for Mental Health Services, Substance Abuse and Mental Health Services Administration. Manuscript Submitted for Publication.

Related Projects