8.1 Johdanto

Oman kokemuksen jakaminen edistää vertaistukisuhteen syntymistä ja on sen vuoksi keskeinen osa vertaistukityötä. Samanlaiset elämänkokemukset «avaavat ovia» ja «rakentavat siltoja» vertaistukihenkilöiden ja vertaisten välille. Samoin omien elettyjen kokemusten pohtiminen ja kertomusten luominen menneistä tapahtumista voi auttaa vertaistukihenkilöä tarkastelemaan menneisyyttä – ja nykyisyyttä – eri näkökulmasta ja löytämään tiensä muutoksiin omassa elämässään. Jotta vertaistyö on kaikkia osapuolia hyödyttävää ja turvallista, kaikkien osapuolten – myös palvelujen järjestämiseen ja ohjaukseen osallistuvien ammattilaisten – on oltava tietoisia siitä, mitkä seikat auttavat näiden tavoitteiden saavuttamisessa ja mitä on vältettävä.

8.2 Tavoitteet

Tässä luvussa:

• Opitaan eletyn kokemuksen jakamisen hyödyistä.
• Tarkastellaan omien kokemusten jakamiseen liittyviä haasteita.
• Opitaan eletyn kokemuksen arvo vertaistukityössä.
• Tutustutaan tapoihin, joilla vertaistuki voi luoda merkityksiä ja jäsentää omaelämäkertaa uudelleen.
• Perehdytään kokemusten tehokkaaseen jakamiseen liittyviin näkökohtiin.

8.3 Oman kokemuksen jakaminen

Omien vahvuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen

On osoitettu, että interventiot, jotka auttavat ihmistä tunnistamaan ja kehittämään omia vahvuuksiaan, parantavat hyvinvointia. Yleisesti ottaenkin ihmiset, jotka ovat tietoisia vahvuuksistaan, osaavat käyttää niitä tietoisesti edetäkseen kohti omia tavoitteitaan. Tämän perusteella asunnottomuutta tutkineet tutkijat ovat esittäneet, että voimavaralähtöisyys ja ihmisten tukeminen minäkuvan rakentamisessa, lisää heidän mahdollisuuksiaan päästä pois asunnottomuudesta.

Roger Tweed (Tweed et al., 2012) raportoi tutkimuksessaan, että haastattelemiensa asunnottomuutta kokeneiden ihmisten tilannetta asunnottomuusaikana edisti se, että he tunnistivat omat vahvuutensa ja sen, että heillä on jotain annettavaa. Tutkimuksessa todettiin, että huolimatta syrjäytyneestä asemastaan yhteiskunnassa valtaosa asunnottomuutta kokeneista ihmisistä tunnistaa omia henkilökohtaisia vahvuuksiaan. Niiden tunnistaminen käy kuitenkin sitä vaikeammaksi mitä pidempään ihminen on ollut asunnottomana.

Tutkimus osoittaa, että ihmisen vahvuuksien tunnistamiseen on tärkeä kiinnittää huomiota työskenneltäessä asunnottomien ihmisten kanssa. Jotta tämä työ olisi kohdennetumpaa, on mielenkiintoista suunnata interventio niihin vahvuuksiin, joilla on taipumus olla hallitsevia asunnottomuutta kokevien ihmisten keskuudessa. Tutkijat tunnistivat useita vahvuuksia, joita asunnottomat tai entiset asunnottomat kertoivat haastatteluissa useimmin (Tweed at al.).

Useimmat edellä mainituista vahvuuksista löytyvät Peterson C:n ja Seligman M.E.P:n kehittämässä VIA-luokituksessa (Values in Action). Luokitus sisältää 24 erilaista luonteenvahvuutta, ja sitä on käytetty paljon useissa kansainvälisissä tutkimuksissa. Tieteellinen tutkimus  on saatavilla ilmaiseksi yli 20 kielellä Institute on Character -järjestön verkkosivuilta.

Vertaistuki ja eletty kokemus

Henkilökohtaisten kokemusten jakaminen on keskeinen osa vertaistukityötä, koska se mahdollistaa vertaissuhteen rakentumisen. Elämänkokemusten jakamisesta on kuitenkin muitakin hyötyjä. (Psych Hub, 2021):

• Herättää toivoa osoittamalla, että vaikeimmistakin tilanteista on olemassa ratkaisuja ja ulospääsyteitä ja että ihmiset, joilla on ollut samanlaisia ongelmia, ovat löytäneet niitä.
• Edistää osaltaan sitä, että ihminen tuntee vähemmän häpeää tilanteestaan, mikä puolestaan voi johtaa siihen, että hän on motivoituneempi etsimään ratkaisuja ja ottamaan vastaan tarjottua apua.
• Yksi parhaista tavoista edistää voimaantumista ja vähentää stigmaa.
• Voi vähentää ongelmien uusiutumista.
• Toisten auttaminen on tehokas keino auttaa itseään.

Kokemusten jakamisen haitat ja vaikeudet

Toisen ihmisen henkilökohtaisten kokemuksien kuuleminen herättää toivoa ja rohkaisua niissä, jotka käyvät itsekin läpi vaikeita vaiheita. Kokemusten jakaminen voi kuitenkin olla jakajalle itselleen vaikeaa, varsinkin silloin, kun kokemukset liittyvät kamppailuun, menetykseen tai kipuun. Usein nämä ovat jakajalle elämän kipeimpiä muistoja, ja vaikeat tunteet voivat nousta pintaan hänen muistellessaan niitä. Haluttomuudella jakamiseen voi olla muitakin syitä kuin niiden tuottama kipu, kuten pelko tuomituksi tulemisesta, häpeä, haluttomuus paljastaa omaa haurautta, epäluottamus henkilöä tai ryhmää kohtaan, jonka kanssa on tarkoitus jakaa.

Yleensä tarvitaan aikaa ja myös harjoitusta, jotta ihminen kokee luonnolliseksi jakaa kokemuksiaan. Tämän vuoksi vertaistukihenkilöiden koulutuksessa tulee antaa vertaisille aikaa ja tilaa kertoa itsestään, sitten kun se sopivalta tuntuu.  Osallistujia ja ei saa painostaa ja heidän on tunnettava, että he hallitsevat tilannetta ja että he voivat vapaasti päättää, mitä osia tarinastaan he haluavat kussakin vaiheessa jakaa. Varsinkin ohjelman alussa, kun ryhmä ei ole vakiintunut eikä tunne toisiaan hyvin, kannattaa muistuttaa, että heti ei tarvitse eikä ehkä kannatakaan kertoa kaikista vaikeimpia asioita. Tämän vuoksi on hyvä olla joustava, kun suunnitellaan harjoituksia ja annetaan osallistujille tehtäviä. Jos esimerkiksi pyydät osallistujia pohtimaan aiempia kokemuksiaan, sinun kannattaa jossain määrin rajata, mitä kokemuksia tai tapahtumia he ottavat esille.

Kokemuksen tuoma leima

Vertaistukihenkilöille – ja kokemusasiantuntijoille yleensä – voi jossain vaiheessa tulla tunne, että heidän koko identiteettinsä pelkistyy heidän eletyn elämänsä kokemukseen ja että heidän mielipidettään arvostetaan vain sen vuoksi. Tällaisen tilanteen välttämiseksi on tärkeää, että vertaistukihenkilön kanssa työskentelevät ammattilaiset ovat tietoisia siitä, että hän on muutakin kuin kokemusasiantuntija ja että hänellä on muitakin kykyjä ja osaamista. Ammattilaisten onkin hyvä auttaa vertaistukihenkilöä löytämään tai vahvistamaan muita valmiuksiaan ja taitojaan. Tällaisia toimia voivat olla esimerkiksi vertaistukihenkilöiden kuuleminen kysymyksissä, jotka eivät varsinaisesti liity omakohtaiseen kokemukseen ja kannustavan palautteen antaminen.

Kokemusten tehokas jakaminen

Jotta kokemusten jakaminen olisi tehokasta, sen on oltava hyvin harkittua ja huolellisesti toteutettua. Seuraavassa esitetään joitakin perustavanlaatuisia näkökohtia, joiden avulla tämä onnistuu.

• ●       Kokemusten moninaisuus

On tärkeää ymmärtää, että mikään kokemus ei ole samanlainen, vaan siihen vaikuttavat aina useat tekijät, jotka tuovat siihen lukuisia sävyjä ja muunnelmia. Samoin on tiedostettava, että vaikka tilanne saattaa olla samankaltainen, kahden eri ihmisen tarpeet ja toiveet eivät välttämättä ole samat. Mikä toimi yhdelle ihmiselle, voi toimia toiselle, tai sitten ei.

• Muutos ottaa aikaa

Muutos on vie yleensä aikaa ja mahdollista yleensä silloin, kun ihminen ymmärtää sen ja valmis sitoutumaan vertaistukihenkilön tarjoamaan apuun. Tämän vuoksi on tärkeää, että vertaistukihenkilöt puhuvat myös tästä näkökulmasta kertoessaan kokemuksistaan.

• Kokemusten tarkoituksenmukainen jakaminen

Vertaistukihenkilöiden ei kannata jakaa kokemustaan sattumanvaraisesti. He analysoivat mistä osasta heidän kokemuksessaan olisi todellista hyötyä ja mikä hyödyttäisi ihmistä juuri hänen tilanteessaan. Usein tämä tapahtuu kuin itsestään vertaisen ja vertaistukihenkilön keskinäisessä vuorovaikutuksessa, esim. ihmisen pyynnöstä tai havaittuaan ihmisen käyttäytymisen tai kertomuksen perusteella hänen tietyn tarpeensa.

Kokemusten jakamisen tavoitteena on herättää toivoa, antaa ideoita selviytymiseen ja keskustella vaihtoehtoisista ratkaisuista. Joskus ihminen ei kuitenkaan välttämättä ole vielä valmis ottamaan tiettyjä edistysaskelia tai aika ei ole oikea, ja pysyminen alkuperäisessä suunnitelmassa saattaa aiheuttaa lisähaastetta tai torjumista. Tämän vuoksi vertaistukihenkilöiden on pyrittävä välttämään sellaisten seikkojen jakamista, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia tai ennakkoluuloja tiettyjä ratkaisuja tai palveluja kohtaan.

• Kokemusten realistisuus

Kokemusten jakamisen tarkoituksena on antaa ihmisille mahdollisuus luoda yhteys toisiinsa heidän elämäkertansa kautta. Tätä varten kerrotun tarinan on oltava samaistuttava. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on pyrittävä löytämään tasapaino kokemustensa karuuden kuvaamisen, todella vaikeiden tilanteiden ja positiivisuuden liioittelun välillä.

• Mahdollisuuksien tarjominen

Vertaistuen on oltava väline, jolla ihmistä ohjataan tekemään omia päätöksiä ja vahvistamaan hänen itsetuntoaan. Sitä ei missään nimessä pidä nähdä keinona vaikuttaa ihmisen omiin päätöksiin. Tämän vuoksi vertaistukihenkilön on vältettävä kertomasta toiselle, mitä hänen tulisi tehdä, tai edes antamasta suoria neuvoja toteutettavista toimista. Sen sijaan oman kokemuksen jakamisen tarkoituksena on tarjota ihmiselle laajennettu näkökulma ja auttaa häntä tuntemaan, ettei hän ole yksin tässä asiassa.

• Käytetyn kielen merkitys

Vertaistukihenkilön käyttämä kieli on erittäin tärkeää, sillä se on kapellimestari, jolla viesti saadaan perille. Oikein käytettynä se auttaa tukemaan edellä esitettyjä näkökohtia. Vertaistukihenkilön on suotavaa käyttää todennäköisyyttä ilmaisevia modaaliverbejä – saattaa, taitaa, voida… – ja välttää varmuutta ilmaisevia modaaliverbejä, kuten tulee, täytyy, ei voi jne.

Riittääkö jaettu kokemus asunnottomuudesta yhteyden luomiseen?

Asunnottomuus on monitahoinen ilmiö, joka voi koskettaa ihmisiä eri taustoista, etnisestä alkuperästä, uskonnollisesta vakaumuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja sosioekonomisesta asemasta huolimatta. Lisäksi vakaan asunnon puute liittyy usein muihin olosuhteisiin ja ongelmiin, kuten sairastumiseen tai mielenterveysongelmiin, fyysiseen, seksuaaliseen tai henkiseen väkivaltaan, erilaisiin traumoihin, riippuvuuksiin, ihmissuhdehaasteisiin jne.

Kuvitellaan nyt, että vertaistukihenkilöllä ja asunnottomalla ihmisellä on molemmilla kokemus asunnottomuudesta, mutta sen lisäksi heidän taustansa ja kokemuksensa ovat huomattavasti erilaiset.

Kaikkien osapuolten on ensinnäkin ymmärrettävä, että vertaistuen yhteydessä voi olla vaikeaa saavuttaa kahden ihmisen eletyn kokemuksen täydellistä samankaltaisuutta. On vertaissuhteita, joissa jaetun kokemuksen taso on erittäin korkea, ja on toisia, joissa kokemukset ovat hyvin erilaisia. Ensimmäisessä tapauksessa yhteyden luominen ja yhteisen sävelen löytäminen saattaa toki olla helpompaa, mutta asunnottomuuskokemuksen jakaminen riittää kuitenkin yhteyden luomiseen edellyttäen, että vertaistukihenkilöllä on kykyä empatiaan toista ihmistä kohtaan ja kykyä ymmärtää hänen uniikkia tilannettaan.

Kokemusten jakaminen muilla tasoilla

Eletyn kokemuksen jakaminen ei ole ainoa tapa auttaa muita omien kokemustensa avulla. Asunnottomuutta kokeneiden ottaminen mukaan palvelujen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin on erinomainen tapa tuoda mukaan erilaisia näkökulmia, jotka voivat huomattavasti parantaa mahdollisuuksia, että palvelut vastaavat niiden käyttäjien tarpeita. Tällaisen työn on epäilemättä perustuttava ymmärrykseen eletyn kokemuksen arvosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista palvelujen suunnittelussa, järjestelmän muuttamisessa tai sen mukauttamisessa tiettyihin sosiaalisiin haasteisiin. Jotta tämä lähestymistapa toimisi, työlle luotava kestävät rakenteet ja sen lisäksi on sitouduttava siihen, että eri sidosryhmät otetaan mukaan prosessiin, mikä edellyttää toimijoilta ponnisteluja ja sitkeyttä. Toinen tärkeä näkökohta on se, että jos kokemusasiantuntijan osallistuminen tiettyyn ohjelmaan on kertaluonteista, saavat he etukäteen riittävästi tietoa toiminnan tarkoituksesta ja heidän panoksensa vaikutuksesta jälkikäteen. Tämä auttaa heitä ymmärtämään, mikä heidän roolinsa on, ja se rohkaisee heitä jatkossakin osallistumaan kokemuksellaan.